Thursday, November 19, 2009

ULKOKAUSI JATKUU

On ollut hiljaista tämä syksyn meillä, 3D-SM kilpailun jälkeen ei olla käyty missään kilpailemassa, ja nyt kun Rasmus hankki itsensä pois Santahaminasta ja käy vain joka toinen viikkoloppu kotona on täkempää ohjelmaa kun isänsäkanssa ampuminen. Tässä kuva Rasmuksesta ja sen uudesta menopelistä minkä se sai tänä syksynä, siinä on kahdet pyörät ihan kun talja jousessakin vaikka lähtönopeus ei ole sama. Minä ehdin jo huolestuu että eiköhän ne ollenkaa pyöräile siellä intissä enää, vaan kaikki menevät autokyydillä.

Monday, September 21, 2009

3D SM-KILPAILU TALOSAARESSA 2009

20.09.09 sunnuntaina käytiin Rassen kanssa kahdestaan meidän seurastamme ampumassa maastoammunana 3D SM-kilpailun tosi kauniissa alkusyksyn säässä. Kilpailu oli kerrankin taas 28 täyttä rastia, eikä päässyt muistelemaan edellisen kierroksen ammuntaa, vaan joka matka oli uusi, mikä teki kilpailun paljon meilenkiintoisemmaksi. Sanoisin että 3D on maasto-ammunnan eri kipailumuodoista mielenkiintoisin ja haastavin. Oma ammunta kulki ihan hienosti pitkillä tähtäyksillä ja rauhallisilla laukauksilla, mutta arvionnissa epäonnistuin täysin, niin taisi käydä myös Rassen, sillä viimeiset pari kuukautta on jäännyt ampumiset olemattomiin, kun minä taas olen puuhannut kaikkea muuta mitä liittyy jousiammuntaan ja viritellyt pitkää jousta taas. Tässä kilpailussa yllätyin, että kerrankin oli luokkien koko ihan varteen otettava, ja moni teki sen minkä minä tein, eli siirsi itsensä suurempaan luokkaan, eikä jäännyt kaksisteen vakio kilpailu kumppanin kanssa. Rasse oli kolmas AMBU luokassa ja minä taas viides. Tässä kilpailussa taisi olla ennätys määrä osaaottajia tänä vuonna 54 jousiampujaa. Itse olin Mikon ja kahden junnun kanssa samassa partiossa ja totesin että eläimet back stoppien kanssa toimi avain loistavasti, pojilta hukkui ainostaan yksi nuoli. Olli teki ihan oikean ratkasun kun suostu tähän. Joka tapauksessa tässä pieni kuvavalikoima kilpailusta...
Tulokset tästä linkistä...

Monday, August 31, 2009

YHTEISET MAASTOTREENIT SYYSKUUSSA

Meidän keskiviikko illat maastossa alkavat taas. Pidtetään ohjattu kerhoilta syksyllä ulkona maastossa. Tapaamme syyskuun aikana keskiviikkoisin klo 18.30 ja harjoitellaan yhdessä. Esim. jos olet menossa keskiviikkona maastotreeneihin voit käydä sinisulkien omassa tsätissä noin 1,5 tuntia ennen treenejä ilmoittamassa ja katsomassa onko muita tulossa. Tässä on etuna että monta kaveria voi kirjoittaa ja sopia treeneistä yhtaikaa.
Kokeneemmat ampujat opastavat uusia. Samalla kun ammutaan tehdään tietenkin pientä kunnostus- ja kehitystyötä radalla, sillä olemme saanneet vieraiksi myös muitten seurojen jousiammuntaporukoita.
Radan siainti on pieni mäkialue, Keinukallion reuna-aluella Sipoon rajaa vasten. Naapurina on lennokkikenttä. Viitoitus sinne alkaa meidän kopilta, sinisillä nauhoilla.

Saturday, August 29, 2009

KERAVA LIIKKUU 2009

KERAVA LIIKKUU-tapahtuma lauantaina 29.8. Keravan keskustassa johon taas Sinisulat otti osa omalla osastolla. On ollut paljon juttua että pitäisi tehdä jotakin jousiammun näkyvyyden suhteen, luulen että tällä kannetiin monta kortta kekoon. Liikunta päivillä oli runsaasti kävijöitä, jotka tutustuivat meidän kojuun. Pidän tällaisen liikuntapäivillä mukanaolon huomattavasi tehokkaampanan, kuin joku pieni artikkeli tai tulosluettelo jossain paikallis lehdessä. Tässä me saavutimme ainakin näkyvyytä sellaisten ihmisten parissa, jotka olivat katsomassa mitä likuntaa kotiseudulla on tarjottavana. Tässä mukana kuvassa meidän aktiivit ja junnu.

Monday, August 24, 2009

BOWHUNTING INKOOSSA

Sunnuntaina 23.8.09. kävimme Rassen kanssa Björkuddenilla Inkoossa kilpailemassa.
Sää matkalla Inkooseen oli vielä sateista ja tie Kirkkonumella märkä, mutta perille päästyä Inkooseen aurinko paistoi ja sadepilvet olivat haihtuneet. Oli ihan mukavaa ampua merenranta metsästyskierros. Meitä oli 29 kilpailijaa siellä mikä on ihan mukava määrä meidän porukoissa arviotavalle metsästys kilpailulle, kun kyseessä ei ole mikään arvokilpailu.
Ammuttin tämä arviotava elukka kilpailun viisipiikki tähtäimillä ja lyhyillä stabeilla, siis AMBU/VMBU luokassa. Oli ihan leppoisaa tähdätä ja ampua paperikuva eläimiä ilman mikäänlaista linssiä ja tähtäinpiikki valokuidulla näkyivät hyvin, ihan toista kuin scopella.
Tämä oli ensimmäinen kilpailu, kun kummatkin ammuttiin metsästystähtäimillä ja jäin ainoastaan 30 pistettä Rassesta. Ennen olemme vuorotelleet metsästystähtäimellä, kun meillä on ollut vain yksi tähtäin. Me olimme nopein ryhmä, kilpailuun meni ainoastaan kolme ja puoli tuntia, vaikka meidän partiossa oli kaksi scope ruuvaajaa, olin Loimaan SM:issä kumpanakin päivänä viimeisessä ryhmässä joka tuli metsästä, aloin jo epäillä itseäni . Tässä linkissä kuvia Inkoon kilpailusta ja TULOKSET TÄSTÄ LINKISTÄ...

Sunday, July 19, 2009

RASSE SANTIKSESSA

Nyt meillä kahdella on ilmeisesti jousiampuminen vähän hyytymässä vähäksi aikaa. Kävin poikien kanssa katsomassa Rassea Santiksessa omaistenpäivillä. Kävimme läpi kassut, ase-esittelyt, siellä oli esillä kaikki muut Tuntemattoman pyssyt paitsi Honkajoen kaaripyssy. Kävimme myös syömassä ruokalassa ja Sotkussa munkki kahvilla ja viimeiseksi mentiin katsomaan kuuluisaa Santikan Saharaa. Rasse kertoi, että he saivat jo oikeat pyssyt ja nyt minä odotan miten käy, onko siitä ollut yhtään hyötyä, että on kaaripysyllä paukutellut vuosia.

Wednesday, July 15, 2009

YHTEISET KESÄTREENIT TSÄTIN AVULLA

Täältä löydät tsättimme http://sinisulat.jousi.net/Valikko/Keskustelu. Tämä on sinisulkien oma tsätti, jossa voi käydä katsomassa onko ketään lähdössä treeneihin. Esim. jos olet menossa keskiviikkona maastotreeneihin voit käydä noin 1,5 tuntia ennen treenejä ilmoittamassa ja katsomassa onko muita tulossa. Sama koskee Kartanon kentän ja Sipoon treenejä. Tässä on etuna että, monta kaveria voi kirjoittaa ja sopia treeneistä yhtaikaa, nyt kun ei ole järjestettyjä yhteistreenejä, vaan harjotellaan monessa eri paikassa! Kirjotelkaa rohkeasti vaan tsätti tyhjenee vuorokauden sisällä ja mitään ei jää muistiin. T. Kim

Sunday, July 12, 2009

ELÄIN SM-KILPAILUT PERNIÖSSÄ

Kävimme 12.7.09. kolmen porukalla Periniössä ampumassa eläin SM-kilpailun, jonka Ascella järjesti. Sää oli ollut vahtelevaa edellisenä päivänä ja jännitti saammeko sadekilpalun kallioradalla, vielä Korsoossa taivas näytti synkältä, mutta matkalla Saloon aurinko alkoi paistaa. Niin se paistoi myös meille palkintopallilla, Jessica voitti , Jussi oli luokkansa toinen ja minä ammuin VMBU:n suomen ennätyksellä. Kilpailu ei ollut turhan pitkävetinen ja meitä taisi olla nelisenkymmentä osaanottajaa paikalla. Tässä pieni kuvaotos tämän päivän kilpailusta! Klikkaa linkkiä...

Monday, June 29, 2009

FFAA MAASTO-SM 2009

Loimaalla 27-28.6.09 käytiin helteiset ja kuumat kisat Prättä-jousien maasto radalla maailman suurimman potkukelkan luona. Ensimmäisen päivän jälkeen Rasse oli vasta toinen, kerrankin Timppa sai aikaiseksi jännitystä kilpailuun. Mutta loppuihan kilpailu sentään hyvin, Jessica, Rasse ja minä saatiin kultaa. Sinänsä kilpailu oli pitkä ja vaativa, kummatkin päivät oltiin maastossa yli seitsemän tuntia ja ammuttiin tarkkaa ja meidän ryhmässä Masalle tuli jopa SE oikein kuumana ensimmäisenä päivänä.
Osaanottajamäärä edelliseen kertaan kun Loimaalla oli maasto-SM nousi +76% mikä on tosi hienoa ja antaa uutta uskoa FFAA:n voimaan.
Kuvassa: Timppa Rasse ja Marko AMFU luokan voittajat.
SM-KUVAT LOIMAALTA
TÄSTÄ LINKISTÄ...

Thursday, June 11, 2009

UUDET SINISULKIEN KOTISIVUT TULOSSA!

Käy katsomassa meidän uusia koe nettisivuja. Minä ja Ari ollaan työstetty näitä sivuja jonkin aikaa jo, sivuilta löytyy jopa sinisulkien oma tsätti, jossa voi käydä katsomassa onko ketään lähdössä treeneihin. Esim. jos olet menossa keskiviikkona maastotreeneihin voit käydä noin 1,5 tuntia ennen trennejä ilmoittamassa ja katsomassa onko muita tulossa.
Terveisin Kim
Tässä sivujen linkki...


KESKIVIIKKON MAASTO ILLAT

Meidän keskiviikko illat maastossa on ollut yllättävän suosittuja. Eilen oli yhdeksän ampujaa mukana joista kolme oli aloitelijoita, me saatiin kaksi partiota aikaseksi. Edellisellä viikolla taisi olla seitsemän, On kannattanut pitää ohjatun kerhoillan kesällä ulkona, mitä meillä ei ole pidetty maastossa vuosiin.
Tapaamme toukokuun ja kesäkuun aikana keskiviikkoisin klo 18.30 ja harjoitellaan yhdessä. Kokeneemmat ampujat voivat opastaa uusia. Samalla kun ammutaan tehdään tietenkin pientä kunnostus- ja kehitystyötä radalla, sillä olemme saanneet vieraiksi myös muitten seurojen porukoita.
Radan siainti on pieni mäkialue, Keinukallion reuna-aluella Sipoon rajaa vasten. Naapurina on lennokkikenttä. Viitoitus sinne alkaa meidän kopilta, sinisillä nauhoilla.

Tuesday, May 26, 2009

KETTUJAHTI BOWHUNTING, INKOO.

Kävimme 24.05.2009 Rassen kanssa vuoden toisessa Bowhunting kilpailussa. Porukalla on huomattavasti parantunut innostus ampua arvioitavia elukoita, laskelmieni mukaan paikalla oli 28 kilpailijaa + vielä huoltoporukka. Vuonna 2008 kun kävimme Bowhuntingi:ssa oli paikalla 12 kilpailijaa. Paikka oli Inkoon Björkudden, jossa on Falcon vanha maastorata. Ihan siisti paikka meren rannalla. Kymmenen pisteen paikka laittaa maastoradan, uimarannan kupeeseen. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, toisissa kohdissa tuuli oiken kunnolla, mutta kun menimme metsään, niin oli jo tyyntä. Ammuimme arviotavan 2 nuolen kilpailun, jossa oli vaikea saada pisteitä, vaikka ei hukattu yhtään nuolta. Tällä reissulla, kaikki nuolet olivat pakassa. Vaikka taulut ovat Fitan metsästystauluja, pienimmät ja pisimmät matkat olivat vain 5m lyhyemmät, kuin Fita matkat. Ammunta ja arvionti tuntuivat kuitenkin ihan mukavalta. Lisää metsästys kipailuja vaan.

Saturday, May 9, 2009

UUSI MAASTORATA KOEAMMUTTU

Saimme keskiviikkona 6.5 maastoratamme kaikki rastit valmiiksi ja sekalaiset taulut joka rastille. Jäi enää puuttumaan yhden ojasillan rakentaminen, ja varoituskylttinen levittäminen metsikön reunoille. Olimme jo ampumassa radalla Ari, Rasse ja minä. Ammuimme Rassen kanssa läpi kaikki rastit ja totesimme, että rata ei ole liian vaikea. Rata ei aiheuta maastoammuntakauhua uusille ampujille. Maastorata koostuu 12 rastista ja matkat on Fitan arvioitavien matkojen mukaisia, toistaiseksi paaluissa on matkat merkattuna, mutta lähiaikoina vaihdamme paalut, kun meille toimitetaan Bengtssonin taulusarja. Sitten päästään myös harjoittelemaan arviontia.
Olemme päättäneet että toukokuun aikana tavattaisiin keskiviikkoisin klo 18.30 ja harjoiteltaisiin yhdessä. Kokeneemmat ampujat voisivat opastaa uusia. Samalla kun ammutaan tehtäisiin tietenkin pientä kunnostus- ja kehitystyötä radalla, sillä olemme saamassa vieraiksi myös muitten seurojen aloittelijaporukoita. Pauli kävi jo tutustumassa meidän maastorataan. Olisi hyvä jos saavutettaisiin edes puolet suosiosta mitä meidän vanhalla radalla oli laskettelurinteessä. Meinas unohtuu radan siainti, se on pieni mäkialue, Keinukallion reuna-aluella Sipoon rajaa vasten. Naapurina on lennokkikenttä. Viitoitus sinne alkaa meidän kopilta, sinisillä nauhoilla, toistaiseksi. Tässä ratakartta missä kaikki rastit ja matkat on merkitty.

Monday, May 4, 2009

BOWHUNTING-SM ESPOO

03.05.2009 Bowhunting SM HOODin Ryssänniittyllä, oli ensimmäinen tämän kilpailumuodon SM-kisa. Vaikka kisa pidettiinkin näin aikaisin vuodesta ja etäisyydet arvioitavat, oli osaanottajia 36 kappaletta. Meiltä Sinisulkia edustamassa olivat Ari ja Rasse, luokassa AMBU. Rasse voitti, koko kilpailun parhaimalla tuloksella ja Ari sijoittui hienosti neljänneksi (Ari ei ole aikaisemmin ampunut arvioitavia metsästyskisoja).
TULOKSET LINKISTÄ...

Sipoossa viimeiset säädöt ennen kilpailua


Wednesday, April 15, 2009

UUDELLA MAASTORADALLA 8.4.2009

Nyt se alkoi ulkona ampumien. Meille myönnettiin pieni mäkialue Keinukallion reuna-aluella Sipoon rajaa vasten. Saatiin eka tausta maastoradalle keskiviikkona ja ensimmäiset nuolet ammuttu siihen samana päivänä. Kävin itse vielä 3.4. hiihtämässä täällä ja kuin kärrättiin tausta tuli vielä hiihtäjiä vastaan. Tänä talvena taisi tulla pisin tauko moneen vuoteen meidän ulkoammuntaan, kokonaista kolme kuukautta.

Monday, March 16, 2009

FFAA:n 20yx120 HALLI SM-KILPAILU 15.3.2009

Kävimme Loimaalla ampumassa 120 nuolen halli SM-kilpailun Jessica, Jussi, Rasse ja Kim. Kilpailu oli tosi pitkä, mutta silti pysy ammunta jotenkin kasassa ja Rasse ampui 600 eli täydet pisteet ja 109 x mikä on Suomen ennätys tulos. Meille muille tuli kaksi kultaa ja hopea. Tämä oli ihan mukava päätös sisäkaudelle. Laskin että kahden kuukauden aikana käytiin kahdeksassa erilaisessa kilpailussa. Nyt alkaa sitten ulkokausi, me emme ole kahteen ja puoleen kuukauteen olleet ulkona ampumassa, kun keksittiin että siellä voi myös hiihtää.
Tulokset tästä linkistä...

Tuesday, March 10, 2009

TALVINUOLI SARJA 2009

Seurat: Sinisulat, Järvenpään Jousiampujat ja Sipoon Jouset
Olemme käyneet kilpailun Hyrylän uimalan ilma-asesalissa. Tänä vuonna kilpailumuoto on ollut FITA. Yhteenssä on neljä osakilpailuja, joissa ammutaan 10x3 nuolta. Olemme jo ottaneet osaa kahteen kilpailuun. Viimeinen ratkaiseva kilpailu on vielä jäljellä perjantaina 3.4.
Tulokset tästä linkistä...

Sunday, March 1, 2009

HJAP HALLIKILPAILU 28.2.2009

Ahtasimme Polon täyteen ukkoja ja jouskarilaukkuja ja ajoimme Maunulaan, Atemiksen hallille ampumaan piirin hallikilpailua. Rasmus ampui saman tuloksen kuin viime kerralla ja meillä muilla meni vähän ympäri. Laskin että näillä piirin kilpailuilla olemme saanneet mukaan kolme seuratoveria aloittamaan kilpailemisen jo tänä vuonna. Toivomme lisää näitä kilpailuja, joissa aloittamisen kynnys ei ole niin korkea.
Tässä kilpailusarjassa on yksi osakilpailua jäljellä.
Lue tulokset tästä linkistä...

Monday, February 23, 2009

FFAA:n HALLI SM-KILPAILU 22.2.2009

Viisi Sinisulkaa kävi Lohjan Kisakalliolla 60x20 yardin SM-kilpailussa. Mitalli sato oli taas ihan mukava, manitsemisen arvoista on että RASSE ampui myös tällä kertaa täydet pisteet, eli 300 pistettä ja 55X millä irtosi SM-kulta tänä vuonna. Mukana matkassa oli myös Jessica, Jussi, Ari ja Kim. Näytti olevan ihan mukavasti porukkaa mukanan kaikesta huolimatta.
Tulokset tästä...

RASSE AMPUI TÄYDET FLINT-SM KILPAILUSSA 8.2.2009

Rasse ampui 280 eli täydet pisteet ensimmäisenä Suomessa. Flint-Hallikisaa on ammuttu yhtäjaksoisesti vuodesta 2001. Olemme olleet alusta alkaen mukana Rasmus, Kim, Jussi ja Jessica vuodesta 2006. Vihdoin täydet pisteet!
Tulokset tästä linkistä...HJAP HALLIKILPAILU 7.2.2009
Olimme porukalla piirin hallikilpailussa, joka oli Wilhelm Tellin
hallissa Vilhovuorenkadulla. Menestys oli hyvä Sussu ja Rasse olivat
vastustomattomat tällä kertaa. Tässä kilpailusarjassa on kaksi osakilpailua jäljellä.
Tulokset tästä linkistä...

Monday, February 2, 2009

2008-2009 SINISULKA JUNNU CUP

Tässä loppotulokset. Junnu Cup on seuran 30 nuolen tuloskilpailu junnuille ja alottelijoille koululla. Ammumme neljän kuukauden ajan 30 nuolen tuloskilpailun aina kuun lopussa, kilpailuista kolme parasta tulosta lasketaan ja toukokuussa viimeisessä kilpailussa palkitaan voittajat.

LOPPUTULOKSET
Junnut:
Miro - 298
Santeri - 269
Jonne - 231
Vellu - 53
Aloittelijat:
Pasi - 652
Jenni - 546
Nikke - 471
Jessica - 445
Sami - 439
Rasse - 373
Päivi - 231
Lauri - 193

TAMMIKUUN TULOKSET:
Pasi - 202
Jenni - 185
Jonne - 125

Sami-107
Santeri - 93
Vellu- 40
HELMIKUUN TULOKSET:
Päivi - 231
Pasi - 228
Nikke - 225
Jessica - 220
Jenni - 218
Rasmus - 176
Sami - 170
Miro - 165
Jonne - 106
Santeri - 70
MAALISKUUN TULOKSET:
Nikke - 246
Jessica - 225
Pasi - 222
Rasmus - 197
Lauri - 193
Kim - 172
Miro - 133
Santeri - 22
HUHTIKUUN TULOKSET:
Sami - 162
Jenni - 143
Santeri - 84
Vellu - 13